Huoltoon tullessaan tämä harvinainen ja iäkäs peli oli hyvin heikossa kunnossa. Sointujen sijaan siitä kuului epämääräistä pihinää, natinaa ja kolinaa. Soittajat olivat sen jo aikaa sitten hylänneet, ja kaiketi koululaiset lisänneet kanteen omia puumerkkejään. Terveisiä Leppäsen Sirpalle.

Tässä artikkelissa (linkki) esitelty harmooni on samantyyppinen, tosin kyseinen yksilö on vain yksiäänikertainen. Arvioisin soittimen olevan peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Sarjanumeron perusteella en osaa ikää tässä tapauksessa tarkemmin määrittää, mutta sisältä löytynyt teksti ”Wiritetty 15/6/-66” kertoo soittimesta pidetyn huolen ainakin vielä kansakoulun kulta-aikoina.

Mäkinen oli kokenut kovia ja perinteisten hämähäkinseittien, pölyn ja muun roskan lisäksi sisällä oli n. puoli litraa hiekkaa. Kosteusvaurioilta se ei ollut aivan täysin välttynyt, mutta kosteus ei ollut onneksi tavoittanut koneiston herkimpiä osia. Palkeet sai vielä paikattua ja muutoinkin alkuperäiset osat olivat voimissaan puhdistuksen jälkeen. Huovat, nahkat ja muut kuluvat materiaalit täytyi vaihtaa.

Vanhassa soittimessa kilometrit saavat näkyä. Kannen lukko ja kantta auki pitävät osat olivat kadonneet matkalla. En lähtenyt vaihtamaan edes haljenneita koskettimien päällisiä, kun eivät pienet halkeamat soittamista estä. Se ei ole vika, se on ominaisuus…

Remontin jälkeen viritin soittimen nykyaikaiseen vireeseen ja matka jatkuu!

Tätä projektia aloittaessa nettihaussa tuli vastaan, että harmoonitehtailija Eero Mäkisestä on kirjoitettu ihan kunnon kirja; Kuoppamäki, Riitta: ”Etevä Eero Mäkinen – seminaarinlehtori ja käsityöläistehtailija 1800-luvun lopun Sortavalassa” Löytyi ainakin Tampereen pääkirjastosta, suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille!